Valoon kulkiessa itkin

Lailla kylmän syksytuulen

lähtevän jo sinun kuulen

niin kuin kaunis ruskalehti kevääsi syksyyn ehti.

Hiljaa kuulen tuulta lohdutonta, laulua sen kaipauksen.

Muistoja on liian monta, lausetta korutonta.

Poskillani kyyneletiä

 valvon pimenneitä öitä

aamurusko kivun kantaa

hiljalleen

taivaanrantaan.

Mietin jäikö jotain sanomatta

kuinka sen nyt kertoisin.

Tunne jokin tuntematta

matkamme kulkematta.

Tuskan pitkospuita pitkin valoon kulkiessa itkin.

Vastauksensa tuuli antaa, elämäntie kyllä kantaa.

Kalleimastasi sä ethän luovu armollinen aika on.

Lahjaksi myös tuska suotu,

tuntemaan minut luotu.

- Pauliina Myllymäki