21. heinäkuuta 2014

Sorsa







"Valaiseva kesäyö.
Raotan sälekaihdinta.
Valoisuus loistaa sisään
 kaihtimien kapeista raoista.
Aurinko ei laske ollenkaan.
On yötön yö.

Tuuletusikkuna on vieressäni auki.
Yön raikkaus leyhyttelee yöpaitaani.
Kuuluu vain punakylkirastaan laulu.
Sen lajitoveritkin ovat hiljentyneet 
kuuntelemaan, mitä rastaalla
on kerrottavaa.

Tunnen itseni onnelliseksi.
On kesä."

Kuten tässä runossa,
minäkin olen ihastellut ja nauttinut yöttömästä yöstä.
Valoisuudesta, iltalenkeistä ja näistä suloisista sorsapoikueista.

Ihania kesäpäiviä aivan jokaiselle! <3
Muistakaa rentoutua!










Metsäkurjenpolvi



Pidän hurjan pajon metsäkurjenpolvista.
Minun kesäkukkani. <3 
Tutustuin siiihen toden teolla vuosia sitten,
 kun seitsemännen luokan päätyttyä 
saimme kesäläksyksi kerätä kasvion.
Minä pidin siitä puuhasta. 
Olen aina pitänyt kukista ja luonnon seuraamisesta,
 mutta silloin kiinnostus biologiaan syttyi toden teolla. 
Jo pikkutyttönä yritin hoitaa ja vaalia naapurin mummolta saamaani kukkaa.
 Mutta se kukka ei pitänyt parvekkeen vierellä olevasta
 aina aurinkoisesta paikasta.
 Ja leikkiessä taisi kastelukin aina välillä unohtua. 
Opin ja osaan vieläkin tunnistaa ne kaikki viisikymmentä kasvia, 
jotka kasvioon täytyi kerätä.
Vanamo, kielo, metsätähti ja suopursu ovat myös suosikkejani. 
 Ohdakkeesta taidan pitää vähiten. ;)



11. heinäkuuta 2014

Rannalla





Suolaisen meriveden tuoksu.
Hiekkaa varpaiden välissä.
Helteen uuvuttamana on ihanaa
viilentyä pulahtamalla lähes tyyneen veteen. <3






Loma alkakoon





Lomatunnelmaan pääseminen vie aina aikaa.
Ajatukset usein pyörivät työ- tai kouluasioissa.
Tänä vuonna se tuntui erityisen vaikealta.
Eräänä iltana kasvi-/kukkamaalla se sitten tuli,
totaalinen lomatunnelma ja rentoutuminen.
Luonto on ihmeellinen.
Sen seuraaminen, siellä kuljeskelu ja siellä puuhailu
tekee ihmeitä.
Kuunnelkaa ja katselkaa ympärillenne. 
Siellä on voimaannuttavia asioita. <3

Pikkuhiljaa alkaa perennapenkki valmistua.
Särkynytsydän, Kalliokielo ja Kevätpikkusydän pitävät sitä pystyssä.
Pelastin ne raukat remontin alla olevalta pihalta 
ja kuskasin kasvimaan nurkkaan ilostuttamaan. 
Kohta maistellaan manikoita ja  salaattia, herneitä ja uusia pottuja.
Näiden kuvien oton jälkeen kasvu on ollut hurjaa. 












6. heinäkuuta 2014

Reppuretkihaaveita







Pian on taas näiden reppuretkien aika.
Sääskiparvet, suon viileys jaloissa ja rauha.
Jossain pyrähtää kurki lentoon ja lammen toisella rannalla
pitää joutsenpariskunta kotiaan. 
Käsivarella ämpäri, jonka pohja alkaa täyttyä hilloista.
Kahvihetki, tuulen suhistessa hiljaa ja keveästi.
Toivottavasti tänäkin vuonna pääsen tuollaiselle retkelle.
Kuvat ovat viime kesältä. <3







2. heinäkuuta 2014

Mansikoita



Makoisat mansikat....
Niin ihana kesäloman aloitus, kun aamullla
jogurtin sekaan sai tuoreita mansikoita. 
<3

Hyvää kesälomaa kaikille kesälomalaisille!